*

Mikko Alatalo

Hiihdon Maailman Cup näkymään koko kansalle

Seniorikansalaisilta ja erityisesti vanhusten palvelukodeista on tullut palautetta, että Ylen kanavilla ei näy enää maailman cupin maastohiihtokilpailuja. Koska kilpailut ovat maksukanavilla, ne eivät ole juuri niiden ihmisten tavoitettavissa, jotka eniten arvostavat perinteistä murtomaahiihtoa. Näin on, jos seniorikoti ei ole tilannut maksu-tv-palveluja. Myöskään monella eläkeläisellä ei ole varaa maksukortteihin. Moni taloyhtiö ei lähde tilaamaan kortin takana olevia palveluja, jos asukkaiden enemmistöllä ei ole kiinnostusta perinteisiin urheilulajeihin.

Kun nyt kaikki kansalaiset maksavat YLE-veroa, olisi toivottavaa, että ainakin koko kansan urheilulajit, kuten maastohiihto, näkyisivät ilman maksukorttia penkkiurheilijoille. On ymmärrettävää, jos ratsastus tai golf on maksukanavilla niitä erityisesti katsoville, mutta koko kansan rakastama maastohiihto on sitä ruisleipää, jota varsinkin seniorikansalaiset kaipaavat. Urheiluun liittyy vahva suomalaisia yhdistävä tunne.

Valtioneuvoston asetus yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien televisioinnista määrittelee ne tapahtumat, joita tv-yhtiöiden on näytettävä ilmaiseksi ilman maksukorttia. Maailman cupin hiihtokisat pitää saada myös tälle listalle, oli sitten lähettäjänä mainosrahoitteinen kanava tai YLE. Muutenkin Viestintäviraston tulisi laajentaa koko kansalle merkittävien urheilutapahtumien listaa, jotta ne olisivat kaiken kansan ulottuvilla myös kaupallisilla kanavilla vähintään jälkilähetyksinä. Myykööt vaikka mainoksia enemmän.

Osasyy YLE:n hiihtolähetysten puutteisiin on se, että kansainväliset urheilujärjestöt vaativat todella suuria esityskorvauksia tv-yhtiöiltä ja näin enemmän maksaneet kaupalliset tv-kanavat ovat saaneet kansainväliset hiihtokilpailut yksinoikeudella kanavilleen.

Kansan suosimien urheilulajien lähettäminen on nimenomaan julkisen palvelun televisioyhtiön ydintehtäviä siinä missä sivistävät ohjelmat ja uutiset. Kotimaiset hiihtokilpailut näkyvätkin hyvin YLE:n kanavilla. Samoin kotimaiset pallopelit kuten lentopallo ja salibandy ovat hyvin edustettuina YLE:n
kanavilla. Iloinen uutinen on se, että jääkiekkoa tulee myös Ylen kanaville lisää.

Maastohiihto on Suomessa kuitenkin ollut perinteistä kansallisurheilua, jota tulisi opettaa koulussa ja jota mahdollisimman moni toivottavasti pystyy harrastamaan. Hiihtomiestemme ja -naistemme kansainvälisten kisojen näkeminen on nyt kovin rajoitettua lukuunottamatta olympia- tai MM-kisoja. Onneksi ampumahiihdon maailmancupia nähdään sentään ilman maksukorttia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Koko Superbowl-viikonloppu tarjottiin nelosen maksullisella Pro-kanavalla , jottei kukaan jäisi paitsi Pohjois-amerikkalaista hömppäurheilua, joka on täydellisessä marginaalissa käytännössä kaikkialla muualla maailmassa paitsi Yhdysvalloissa.

Lainaus amerikkalaisen jalkapallon sivuilta:

"Jenkkifutiksen harrastajamäärä on kasvanut tasaisesti koko 2000-luvun ja viime vuonna harrastajamäärä nousi kaikkien aikojen ennätykseen, kun lajiliittoon kirjaantui 2557 lisenssin haltijaa. Vuonna 2014 tuo raja meni rikki jo Juhannusta edeltävällä viikolla ja tänään lisenssihaltijoita on jo 2642"

Suomessa on siis valtava hypetys lajista, jota harrastaa Suomessa 2642 ihmistä. Myös NHL-jääkiekko saa suhteettoman paljon lähetysaikaa Suomen medioissa ottaen huomioon, ettei siellä pelaa kuin kourallinen ammattilaisia.

Samaan aikaan monet perinteiset lajit jätetään tyystin huomioimatta tai siirretään maksukanaville, jolloin ne marginalisoituvat entisestään.

Urheilulajit ja urheilijat tulisi palauttaa ruotuun ja urheilulähetykset takaisin ilmaiskanaville.

Se ei ole keneltäkään pois, jos Messi tai Ronaldo saavat muutaman miljoonan pienempää palkkaa, kun TV-yhtiöt eivät kustanna enää heidän ylileveää elämäänsä.

Käyttäjän FArra kuva
Fredrik Arra

"Se ei ole keneltäkään pois, jos Messi tai Ronaldo saavat muutaman miljoonan pienempää palkkaa, kun TV-yhtiöt eivät kustanna enää heidän ylileveää elämäänsä."

Mutta kukas kustantaakaan TV-yhtiöiden budjetit, jotta yhtiöt voivat maksaa muutaman miljoonan myös Messin ja Ronaldon ylileveän elämän ylläpitämiseen?

Alatalon Mikko nyt haluaisi, että veronmaksajat ylläpitäisivät tätä ylileveää elämää. Minusta on parempi, että viihdettä haluavat maksavat sen itse, silloin hintakin asettuu oikein, sille tasolle mitä siitä halutaan maksaa.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Ammattilaisurheilu on siltä osin kriisissä, että se on hinnoiteltu kalliimmaksi, kuin mihin katsojilla on yleisesti varaa. Kai jossain menee raja sillekin, kuinka paljon halutaan maksaa siitä, että voi katsella urheilua?

Briteissä ovat sosiologit jo tajunneet sen, että perinteinen työväen seuraama urheilulaji eli jalkapallo, ei enää ole työväen urheilua, koska se on lippujen osalta hinnoiteltu liian kalliiksi. Myös TV-yhtiöt yrittävät rahastaa kotonaan lajia seuraavaa yleisöä. Valioliigan katsojamäärät ovat kääntyneet laskuun. Sen sijaan alemmissa sarjoissa kasvu jatkuu.

Olemme jo Suomessa nähneet ilmiön, jossa katsomot ammottavat tyhjyyttään, kun tavallisilla duunareilla ei ole varaa investoida satoja euroja yhden urheilutapahtuman seuraamiseen.

Jatkuva TV-oikeuksien hintojen nostaminen aiheuttaa yhä pahenevan syöksykierteen. Hinnat tulee nostaa mahdollisimman korkeiksi ja tämä taas karkottaa lisää katsojia jne...

Urheilua ei myöskään palkitse se, että rahaa ei riitä jaettavaksi kaikille. Tämä näkyy kongreettisimmin Formula 1:ssa, jossa käytännössä kaksi tallia ajaa voitoista ja muut ovat pujottelukeppeinä tai siitä, että Bayer Munchen ei häviä yhtään ottelua kauden aikana, koska se on kasattu miljardin euron budjetilla ja kaikki maailman parhaat pelaavat siellä.

Näin saadaan tapettua jopa lajit, jotka oikeasti ovat kiinnostaneet katsojia.

Ammattilaisurheilu on kriisiytymässä, eikä sitä helpota yhtään se, että kustannukset vain nousevat samaan aikaan kun katsojien mahdollisuudet kuluttaa heikkenevät.

Juha Muurinen

Aika köykäset on kansanedustajan eväät.
Tämäkö se oli kevään tärkein kysymys, mikä piti ottaa esille.

Kyllä - hiihdän paljon, mutta katsoisinko sitä televisiosta?

Käyttäjän PetriKRundelin kuva
Petri K Rundelin

Eikö YLE voisi neuvotella digiaikana sopimuksia tietylle määrälle TV-lähettimiä, kohdistaen sen palvelua haluaville demograafisen rakenteen mukaan(tai suoraan vanhainkotiin); ehkä jopa itse kansalaisen oman äänestyksen mukaan heidän digiboxiinsa, toki pieni kysyntä vaikuttaa valitettavasti hintaa nostavasti, mutta sopimusta voisi ehdottaa Suomen kokonaisvolyymillä ja potentiaalilla?

Kaikki näkisivät mahdollisesti haluamaansa urheilua omasta boxistaan, ainakin todennäköisemmin?

-P.......R.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Itse kaipaisin Ylelle erityisesti pornoa. Tuskin mikään muu elokuvakategoria on yhtä suosittua kuin kova porno. Todella ikävää ettei sitä näytetä Ylellä. Se se vasta olisikin kansan rakastamaa "ruisleipää".

Pirkko Lehto

Minä taas ehdotan, että hyvää tarkoittavat yhdistykset (Lions, Rotary, Yrittäjäyhdistys, SPR, yms) lahjoittavat maksullisia kanavakortteja vanhainkoteihin ja hoitolaitoksiin. Näin vanhukset pystyisivät seuraamaan kisoja aikas sutjakkaasti.

Tällä olisi selkeästi toinenkin hyvä seuraus: MM-kisojen tms. aikaan vierailijamäärät vanhusten luona kasvaisivat selkeästi. Mikä voisikaan yhdistää paremmin eri ikäluokkia kuin yhteinen tv:n katselu vanhustentalossa isoisän, isän, pojan ja lastenlasten kanssa - olisi ikimuistoiset kisakatselut ja saataisiin hienoja Instagram/FB-päivityksiä, kun Suomi voittaisi mitalin ja sen olisi yht'aikaa todistanut monta sukupolvea!

Toimituksen poiminnat